Kirjastosta oppia internetin käyttöön ja sähköiseen asiointiin

Opastus

Huittisten pääkirjastossa saa marraskuun 6. päivästä lähtien maksutonta ryhmäopastusta viikoittain vaihtuvista aiheista.
Ensimmäisellä kahden tunnin mittaisella kerralla tutustutaan selaimiin, tiedonhakuun ja tietoturvaan. Seuraavalla viikolla harjoitellaan sähköpostitoimintoja. Kolmannen viikon aiheena ovat erilaiset laitteet, kuten älypuhelimet ja tabletit. Viimeisellä kerralla esitellään netistä löytyviä "viihdepalveluita", esimerkiksi Yle Areenaa ja vastaavia.
–Kysymyksille ja toiveille on myös jätetty tilaa, toteaa ohjaaja Emil Eskolin.

Kirjastopalveluiden järjestämät maksuttomat opastukset sopivat sekä vasta-alkajille että osaamistaan vahvistaville.
–Aiheista voi valita mieleisensä ja osallistua voi yhden tai useamman kerran.
Opastuksiin on ennakkoilmoittautuminen.

Opastuskertojen lisäksi kirjaston marraskuuhun mahtuu myös kaksi muuta internetiin liittyvää tilaisuutta.
Terveyskeskuksen edustaja esittelee 15.11. Omakanta-palvelua. Kelan edustaja esittelee 22.11. Kelan verkkopalveluja.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

–Kirjaston Nettinurkka tarjoaa ajanvarauksella henkilökohtaista opastusta internetin ja verkkopalveluiden käyttöön, muistuttaa kirjastonhoitaja Ritva Suominen.

 

Internetin peruskäytön ja sähköisen asioinnin opastusta Huittisten pääkirjastossa 6–30.11.

Turvallisesti nettiin
ti 6.11. klo 17; ke 7.11. klo 12; pe 9.11. klo 12

Sähköpostitilin luominen ja käyttö
ti 13.11. klo 17; ke 14.11. klo 12; pe 16.11. klo 12

Älypuhelin vai tabletti?
ti 20.11. klo 17; ke 21.11. klo 12; pe 23.11. klo 12

Netissä vapaammin
ti 27.11. klo 17; ke 28.11. klo 12; pe 30.11. klo 12

Omakanta-palvelun esittelyä Huittisten pääkirjastossa to 15.11. klo 12

Kelan verkkopalveluiden esittelyä Huittisten pääkirjastossa 22.11. klo 13

Ti 6.11. - 30.11.
Huittisten pääkirjasto