Teatteri Taikayö lupaa kepeää kesäkivaa

Näytelmä

–Näytelmässä Tallinnan Anna ja joukko muita täkäläisiä päättää vaihtaa vapaalle ja lähteä Tallinnan-risteilylle, käsikirjoittaja-ohjaaja Jouni Lehtinen sanoo Teatteri Taikayön tämän kesän Tallinnan Anna -näytelmästä.
–Päämääränä oli kepeän kesäkivan tuottaminen katsojille.

Annan hahmoon hyppää Emilia Heikkilä. Valtaosa muistakin näyttelijöistä on tuttuja kasvoja. Kokonaan uusia nimiä Suttilan suviteatterissa on tänä kesänä kaksi: Niina Palonen ja Miina Saarinen.
–Näytelmässä ollaan paitsi laivalla myös matkatoimistossa, bussimatkalla satamaan ja Tallinnassa ehkä karaokebaarissa, Lehtinen kertoo.

Lauluja "luikautetaan" myös tässä näytelmässä, niin kuin viimekesäisessäkin.
–Vuoren kertomassa yleisölle tarjottiin myös kaksi kokonaan uutta sävellystä. Nyt mennään koko matka äänieetteristä ennestään tuttujen melodioiden tahdissa.
Uusia sanoja Lehtinen on kuitenkin niihin laatinut.
–Niillä viedään tarinaa eteenpäin ja maalataan laveampia kuvia roolihahmojen tekemisistä.
 

 

Tallinnan Anna -näytelmän ensi-ilta su 6.8. Suttilan Suviteatterissa Huittisissa
Muut esitykset su 6.8. klo 18, to 10.8. klo 19, to 17.8. klo 19 ja pe 18.8. klo 19 ja 22

 

Tallinnaan näytelmässä matkaavat Minna Laine (vas.), Erja Vainio, Niina Palonen, Emilia Heikkilä, Taini Rantanen, Minna Rintala, Esa Moisiomäki ja Jukka Ruskeeahde sekä kuvasta puuttuvat Asko Hosike, Mauri Merimaa, Miina Saarinen, Leena Hertto ja Jari Leh
Su 6.8. klo 14:00
Suttilan suviteatteri, Kalliolan kupeessa