Aina ei tiedä mitä kalikan sisältä löytyy

Näyttely

–Kun olin pikkupoika, asuimme Kärkkäänjoella ja meillä oli vanhan valimon yläkerrassa puusorvi. Palojoen Kalle kävi siellä sorvaamassa keinutuolin osia. Katselin sitä touhua ja silloin kipinä syttyi, sanoo Veli-Matti Wasell.

Puun sorvaaminen jäi kuitenkin vuoksiksi taka-alalle betonin parissa leipätyönsä tehneelle Wasellilta.

–Hankin sorvin ja kantapään kautta hain opin sorvaukseen. Köyliöläiselta Heikosen Aulikselta olen saanut hyviä vinkkejä, mutta mitään kursseja en ole käynyt. Netistä löytyy sorvaukseen ohjeita.

Turhan vakavasti Wasell ei harrastustaan ota.

–Aina en tiedä, mitä kalikasta syntyy, kun laitan sen sorviin kiinni. Ei minulla ole välttämättä tarvetta tehdä samanlaisia ja samankokoisia pikareita tai purkkeja. Sellainen tulee kuin tulee ja oikeastaan puuta vasta sorvatessa näkee, millainen kuvio puusta tulee esiin.
Veli-Matti Wasellin näyttely Huittisten pääkirjastossa marraskuun ajan.

 

 

Lue juttu loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

–Työn edetessä paljastuu vähitellen, millaiset puun kuviot täältä löytyvät. Se ratkaisee, tuleeko tästä kuppi vai kulho, sanoo Veli-Matti Wasell.
Ma 26.11. - 30.11.
Huittisten pääkirjasto