Sadan vuoden takaista arkea

Näyttely

Huittisten kirjaston eteisaulassa Nestori Eevertti Kukkanen ja poikansa Eevertti Artturi ovat tulossa reellä tukkimetsästä.

Nuket ja hevonen johdattavat lukusalissa esillä olevaan Elämää Lampaankerosa sata vuotta sitten 1919 -näyttelyyn. Enimmän osan sadan vuoden takaisesta arjesta vampulalainen Marketta Uotila on koonnut vanhaan perintökaappiin. Tavallista isompi nukketalo siis. Metsät ja niityt ovat laajenneet kaapin ulkopuolelle.

Suurimman osan nukeista ja tavaroista Uotila on löytänyt kirpputoreilta. Ostoksensa hän on sitten puvustanut ja lavastanut aikaan sopivaksi.

Huittislainen Lampaanketo ei ole valikoitunut nukketalon aiheeksi sattumalta, sillä se on Uotilan (o.s. Salonen) synnyinsija. Se on myös aihe, josta hän on toimittanut omakustanteen Elämää Lampaankerosa -kirjan.

–Näyttelyn tarkoitus on sama kuin kirjankin: juurien siirtäminen jälkipolville. Ajatus lähti alkujaan siitä, että halusin esitellä vuosikymmenten takaista elämää lapsilleni, sisarusten lapsille ja lastenlapsille, Uotila sanoo.

Kirjastaan ja "elämästä Lampaankerosa" Marketta Uotila kertoo kansalaisopistolla 11.11. Kotiseutuluento on Huittisten Kotiseutuyhdistyksen ja Sataopiston järjestämä.
 

 

Elämää Lampaankerosa -näyttely Huittisten kirjastossa kuun loppuun
Luentoi kansalaisopistolla ma 11.11. klo 18

 

Kukkasen Hilja Katariina karstaa ja Emilia Josefiina ryhtyy kutomaan kangasta (ylin kuva). Kukkasen Nestori Eevertti ja Eevertti Artturi näyttävät tietä. (Alakuva)
To 7.11. - 29.11.
Näyttely Huittisten kirjaston lukusali; Luento 11.11. kansalaisopiston luokka 110-111 Kuninkaisissa