Kaappien kätköistä tuulettumaan

Näyttely

Runsauden pulaa oli Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry:n johtokunnan jäsenillä, kun he kaappiensa kätköistä etsivät materiaalia näyttelyyn Huittisten kirjaston Hermanni-saliin.

–Muun muassa asuja, vaikkapa suurtapahtumien marssipukuja sekä julisteita, kutsuja, voimisteluvälineitä, valokuvia, sanoo HVoLin tiedottaja Anette Kylä-Liuhala.

Näyttelyn aineisto näyttää ajan kulkemisen voimisteluseuran elämässä noin 1980-luvulta näihin aikoihin asti.

Näyttely on yksi tapahtuma HVoLin 90-vuotisjuhlavuonna.

–Avaustapahtumassa alkuvuonna esiteltiin uusi logo ja pidettiin muotinäytös, jossa esiteltiin  seuravaatteita. Lapsille järjestettiin Hyppelöt- tapahtuma kirkkopuistossa, Kylä-Liuhala mainitsee esimerkeiksi.

90-vuotisjuhlaansa HVoL-väki kokoontuu viettämään 23.11. Juhlaan on tulossa lippuja myyntiin.

–Aika hienoa, että meillä on seura, joka on toiminut isosti näin pitkään, Kylä-Liuhala kehaisee.

 

 

Näyttely esillä Huittisten kirjastossa marraskuun loppuun.
90-vuotisjuhla Risto Ryti -salissa la 23.11. klo 15
 

Anette Kylä-Liuhala on yksi HVoLin johtokunnan jäsenistä, jonka kaappien kätköistä on haettu aineistoa näyttelyyn Huittisten kirjastoon.
To 7.11. - 29.11.
Huittisten kirjaston Hermanni-sali