Jaa että mikkä nuaret?

30.08.2017 - 15:31 Kaija Suvela

Mää menin yheltä huittislaiselta kysymään, että misä Kolisojanmaan ja Palojoven nuariso kokkoontuu nykyäns kauniina kesäsunnuntaipäivinä. Vastaus oli: ”Jaa että mikkä nuaret?”

Jokkainen varmaan tiätää, että Kolisojanmaa on viimenen Korkeekosken reunamaa ennen Palojokkee. Korkeekoskella päin mennee tiän viärestä polku Korkeekalliolle. Sielä me jottain kuuskut vuatta sit käytiin aina sunnuntaisin ko vaan oli mahrollisuutta.

Palojovelta päin tuli kalliolle samanlainen polku, sitä en sit tiä, mitä siälä polun pääsä millonki oli.

Kalliolla oli näkötorni. Mahtoks se olla joku parikyt metriä korkee. Sinne kiivettiin sen verta, että saatiin veistettyä nimikirjaimet ylähirteen.

Mää muistan ko yks poika kovin kukkoili, ni se kiipes torniin ja seiso käsillänsä tornin latvassa. Vissiin se tykkäs ko plikat kilju.

Viinaa ei näkyvästi ollu kellään mukana, eikä siälä parantunu ruveta tappeleen, olisi ihan taatusti loukkaantunu kivikossa.

Yleensä siä ei tehty mittää, istuttiin vaan kivillä. Tais siellä jokunen korttijenki olla koosa.

Mun täytyy sannoo, että mää oon saanu Korkeekalliolla parhaat suunsoiton alkeet. Siä oli tapana koko aika soittaa suutans ja oliha se toisaalta kiva paikka tutustua uusiin ihmisiin.

Nykyäns siälä o polut kuulemma karonnu kokonans ja puita kaarettu. Näkötornia ei ennää oo, sen tilalla on kuulemma joku piäni kolmiomittaustorni. On ne kuulemma käyny siälä jonnain vappuna paistamasa makkaraa.

Mutta kun ei kerra oo nuaria, nii ei oo kettään kulkijoita. Korkeekoskella kasvaa kourallinen kakaroita ja koulu on suljettu jo montakyt vuatta sitten. Palojovesta mää en paljon tiä, mut luulen, että siälä on samanlainen kato käyny lasten ja nuarten suhteen.

Sillon ku me oltiin kuuskyt vuotta sitte, niin oli nuaria vähä joka talosa ja keksittiin kaiken näköstä. Palojoven palokopilla pirettiin tanssiaisia ja urheilukentällä oli erillaisia tilaisuuksia.

Mää en tiä, mitä ne tekkee nykyäns iltasella, ku toi jälkikasvu on nii huanoo.

Meen ikäpolvi lähti pois työn, koulutuksen tai – niinku mää – miähen peräsä toiselle paikkakunnalle. Siihen jäi semmonen yhren sukupolven aukko. Meitin lapsenlapset ois just sopivasa korkeekallioiäsä, mut ei ne lähre mihenkän Huittisten sivukulmille, ei tartte luullakka.