Pikkujoulussa riisipuuroa ja väskynäsoppaa

19.12.2018 - 00:00 Mukana ollut

Rekikosken kyläyhdistyksen joulukuu aloitettiin tavanomaisilla myyjäisillä, joissa myyjät todellakin saivat myyntinsä tuoton itselleen, kun viime vuonna oli epäilys ”minne rahat menevät?”

Tapahtumassa oli ilahduttavasti sekä myyjiä että asiakkaita. Nähtiin tyytyväisiä asiakkaita sukkien, leivonnaisten havukranssien ja -pallojen, kosmetiikkatuotteiden, sinapin ja muiden yleisten myyjäistuotteiden ostossa. Myös kyläyhdistyksen logoämpärit ja -mukit herättivät ostohaluja.

Joulukuun neljäntenä päivänä vietettiin pienimuotoista pikkkujoulua. Ennen kuin päästiin riisipuuroa ja väskynäsoppaa syömään piti aukaista laulusuonet ”kattilat täynnä puuroo” -sävelin.

Päiviö esitti kotiseutuyhdistyksen tietokilpailukysymykset, joihin vastattiin vain huutovastauksella. Lieneekö ollut tietoa vai tuuria, kun Hanneksella osui monesti oikeaan.

Tiina esitti syntymäpäivätestin, minkä mukaan tuli esiin mitä moninaisempia persoonia. Mukana oli sekä nimipäivä- että syntymäpäiväsankari, jotka kukitettiin onnittelulauluineen. Merkkipäivien kunniaksi oli tarjolla täytekakkukahvit joulutorttuineen.

Joukossa olleille alle kouluikäisille oli varmaan mieluinen vieras joulupukki, joka tuli paikalle tonttuineen ja jakoi lahjan jokaiselle. Lienen kovin kiltti ollut, koska paketin sai myös

mukana ollut