Valkoinen joulu

13.12.2016 - 08:42 Päivi Virolainen

Sinä aamuna maa oli härmässä. Oli hiukan pakkasta, ulkoportailla kimalsi kiteitä. Pihamaalla siihen, mihin oli jäänyt tilkka vettä, oli muodostunut riite. Puiden oksilla värjyi niin ohuelti huurretta, että sitä tuskin saattoi sanoa kuuraksi.

Eikä aika enää rientänyt eteenpäin, vaan aivan kuin putosi alas. Ilma harmaantui, mutta silti sen lävitse näki. Kun maisemaa katsoi hetken ajan, katsoi toisenkin hetken, odotti, kunnes ilmassa alkoi hitaasti leijailla ryynimäistä lunta. Tuuli ehti mukaan ja leyhytti lunta, tuiskutti jo.

Kaksi naakkaa katseli katoksen alta lumentuloa ja maailmanmenoa. Tiellä kulki vielä autoja kuten aikaisemminkin. Vaari käyskenteli pihassa, kävi varastossa kuin varmistamassa lumikolan olemassaolon, toi liiteristä puita ja palasi sisälle. Vähää lunta ei tarvinnut luoda. Antoi pyryttää.

Valkoinen joulu edellytti pysyvyyttä. Että lumi pysyi maassa, oli ehtona. Sai se silti mennä suojalumeksi, nuoskaantua, sohjoontua, sulaakin. Tulkoon vaikka räntänä. Tai olkoon tulematta. Sillä joulu oli kestotarina, joka oli yhä uudelleen kerrottava lapsenlapsille, oli se minkä värinen tahansa.