Kansainvälistymistä ja kokemuksia Euroopan sydämessä

10.11.2016 - 13:37 Lauttakylän lukiolaiset
Tsekkiläisissä maisemissa Vesa Riihisalo (vas.), Kalle Vähä-Heikkilä, Petteri Mertala, Aurora Ojala, Pihla Kankaanpää ja Johanna Laaksonen sekä Annika Savolainen (käsivarsilla). (Kuva: Pihla Kankaanpää)
Tsekkiläisissä maisemissa Vesa Riihisalo (vas.), Kalle Vähä-Heikkilä, Petteri Mertala, Aurora Ojala, Pihla Kankaanpää ja Johanna Laaksonen sekä Annika Savolainen (käsivarsilla). (Kuva: Pihla Kankaanpää)

Kuinka läheiseksi voimmekaan tulla ihmisten kanssa yhdessä viikossa? Kysymys pyöri päässämme, kun jouduimme hyvästelemään vasta tapaamiamme, mutta meille jo tärkeiksi tulleita ihmisiä Znojmossa kansainvälisen Erasmus+-projektin päätteeksi. Viikko ulkomailla synnytti uusia ystäviä, unohtumattomia kokemuksia ja uudenlaista ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.

Matkamme alkoi jo perjantaina, sillä opettajamme sivistivät meitä viikonlopun verran Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Kaupungin historia ja kuuluisimmat näh-tävyydet tulivat tutuiksi samaa vauhtia kuin ostoskadutkin.

Sunnuntaina matkamme kuitenkin jo jatkui ja kyytimme kulki vähintäänkin mielenkiintoisen täydellä pikkubussilla kohti eteläistä Tšekkiä.

Znojmossa ohjelmamme oli yhtä täynnä kuin tuo keskieurooppalainen kulkuväline. Maanantaina koulun esittelykierroksen jälkeen tutustuimme uuteen kotikaupunkiimme, jossa yhden kiertoajelun aikana näimme niin keskiaikaisen vanhankaupungin kuin nykyaikaiset omakotitalotkin.

Tiistaina meitä odotti taas Praha. Käyntimme kaupungissa oli meille nyt jo toinen, mutta uusien ihmisten seurassa tututkin paikat näyttivät erilaisilta.

Projektin päätehtävänä oli suunnitella ravintolayritys. Keskiviikkona esitimme oman ideamme ja pääsimme seuraamaan muiden esityksiä. Ravintolakulttuurin erot eri puolilla Eurooppaa selkiytyivät meille kuunnellessamme niin italialaisten, espanjalaisten, bulgarialaisten kuin slovenialaistenkin ajatuksia ravintolayrittämisestä.

Torstaina koitti suuri päivä. Maiden välinen kokkikilpailu kuumensi tunteita, kun tehtävänä oli valmistaa perinteinen tšekkiläinen ateria. Vaikka Team Finland yritti kaikkensa, emme pystyneet tuomaan voittoa kotiin.

Tyhjin käsin emme silti joutuneet Tšekistä perjantaina lähtemään. Anteliaat isäntämme lahjoittivat meille paikallisia tuotteita täynnä olevan herkkukassin ja antoipa eräs isäntäperhe suomalaiselle vieraalleen tilkkutyynynkin.

Erasmus+-projekti avasi meille uusia näkökulmia kansainväliseen yhteistyöhön. Host-perheissä asuminen sekä paikallisen koulun käyminen taas antoivat meille realistisen kuvan tšekkiläisestä elämäntyylistä ja sen selvästä erosta meidän omaan kulttuuriimme.

Vaikka lähtö olikin haikea, sitä helpotti host-perheidemme esittämä kutsu palata takaisin. Ja sitä kutsua noudatamme mielellämme.

Pihla Kankaanpää ja Johanna Laaksonen

Loppusuoralla

Euroopan unionin rahoittama Erasmus+-projekti kääntyy Huittisissa loppusuoralle. Täällä on perustettu erilaisia yrityksiä käyttäen pohjana lukion oppiaineita muodostaen niistä liikeideoita tutustuen samalla saman alan olemassa oleviin yrityksiin.

Hanke päättyy keväällä 2017 Huittisissa, jolloin liikeideamme liittyy tapahtuman järjestämiseen.

Lauttakylän lukio on ollut hankkeen pääkoordinaattori. Muut maat ovat Espanja, Slovenia, Italia, Bulgaria ja Tsekki.

Petteri Mertala