Asukkaiten ilo lämmitti viihdyttäjien mieltä

09.12.2018 - 16:29 Hannele Isaksson
Kuninkaisten palvelukeskuksen ja Ainokodin väkeä ja omaisia viihdyttivät Huittisten Pohjola-Norden ja Huittisten Seudun Harmonikat Kuvaaja: Anne Kankaanranta
Kuninkaisten palvelukeskuksen ja Ainokodin väkeä ja omaisia viihdyttivät Huittisten Pohjola-Norden ja Huittisten Seudun Harmonikat

Huittisten Pohjola-Norden ja Huittisten Seudun Harmonikat viihdyttivät 29.11. Kuninkaisten palvelukeskuksen ja Ainokodin asukkaita, henkilökuntaa ja asukkaitten omaisia. Sataopisto oli mukana järjestelyissä.

Yhdistyksille on tullut perinteeksi käydä ennen joulua viihdyttämässä kahdessa palvelutalossa vuosittain. Tänä vuonna käyntikohteina olivat Kuninkaisten palvelukeskus ja Ainokoti. Käynti on yleensä ajoitettu Lucian-päivän aikaan. Niinpä Harmonikkojen ohjelmistossa oli tänäkin vuonna ensimmäisenä Santa Lucia, jonka soidessa Pohjola-Nordenin vapaaehtoiset kävelivät arvokkaasti sisään: Ensimmäisenä saapui Lucia kynttiläkruunu päässään, ja häntä seurasivat neidot kynttilät käsissä ja kimaltelevat koristepunokset hiuksissa.

Kun Harmonikkojen ohjelmisto Santa Lucian jälkeen muuttui Pohjola- ja jouluaiheiseksi, nappasivat Pohjola-Nordenin mummo-Lucia ja ”neidot” punokset hiuksistaan, luopuivat kynttilöistä ja jokaiselle ilmestyi päähän tonttulakki. Musiikin tahdissa tontut sitten kävivät tervehtimässä asukkaita ja tanssittamassakin halukkaita.

Huittisten Seudun Harmonikat tarjosi musiikkia ja Huittisten Pohjola-Nordenin vapaaehtoiset toivat joulupullat ja seuraa palvelutalojen asukkaille. Tilaisuuksien juontajana toimi tuttuun tapaan Huittisten Pohjola-Nordenin kunniapuheenjohtaja Arja Lehtonen.

Huittiasten Seudun Harmonikkojen ”soittajatyttöjen ja -poikien” sekä Huittisten Pohjola-Nordenin mummo-Lucian ja ”neitojen” mieltä lämmitti asukkaitten ilo. Yhdistykset tapasivat palvelutaloissa 80 asukasta ja hoitajaa sekä lukuisia asukkaitten omaisia.