Sisareni kuolema

28.03.2018 Ritva-sisar

Katselin Ylen kotikatsomosta 18.2. dokumentin Isän kuolema. Tunnistan monet elokuvan asiat samoin kokeneena, mutta muunlaisiakin kokemuksia minulla on.

Sisareni Marita kaatui kotonaan ilman tiedettyä syytä toukokuussa 2013 ja oikea olkavarsi murtui. Koska tavanomaista syytä jalat alta -menoon ei ollut, lääkäri Markku Ellonen teki kiireellisen lähetteen Poriin.

Aika Poriin tuli kahden viikon päästä. Sitten alkoivat neurologiset tutkimukset, joiden jälkeen 30.11.2013 tuli diagnoosi, joka oli ALS, lihaksia rappeuttava neuronisairaus. Lääkäri Porissa kertoi asiallisesti ja ystävällisesti: johtaa kuolemaan, ei hoidettavissa, vain hyvää hoitoa, tee hoitotestamentti.

Maritalle, 63 v, kuolemantuomio, ei mitään erityisiä sairasjuttuja ennen. Kotimatkalla lupasin Maritalle, että kuljen tämän matkan hänen kanssaan loppuun asti.

Seuraavana päivänä teimme yhdessä suunnitelmia. Kaupungin palvelukotiorganisaation kanssa oli yhteinen palaveri joulukuussa. Kaarirannassa oli kaunis kaksio odottamassa.

Hoitosuunnitelmapalavereja oli noin kaksi kertaa kuukaudessa. Omahoitajan kanssa keskusteltiin aina kun kävin ja henkilökunta informoi minua koko ajan hyvin. Minullekin oli tarjolla olkapäätä.

Maritan sairaus eteni nopeasti. Vuosi diagnoosin jälkeen liikkuminen omin avuin ei enää onnistunut. Kun puhekyky meni, tuotiin puhesyntetisaattori ja yhdestä pyynnöstä hankittiin makuuhaavoja ehkäisevä patja.

Ei mitään ongelmia. Liinavaatteita, vaippoja ja hyvää ruokaakin hän sai, mikä vain hyvältä tuntui niin kauan kuin hän kykeni nielemään.

Kipupumppu tuli yhteisen keskustelun päätöksenä hoitopalaverissa, johon osallistui Satakunnan keskussairaalan asiantuntijalääkäri. Vähitellen Maritan kunto oli niin huono, että oli tehtävä päätös saattohoidosta. Hän oli ensimmäinen ALSpotilas Kaarirannassa. Yhdessä tehtiin päätös: ei mitään sellaista, mikä jatkaa lääketieteellisin keinoin elämää. Kivunlievitys oli ensisijalla, muuten tavallista hyvää perushoitoa.

Jonkin aikaa Marita kykeni itse hoitamaan kivunlievitystä kipupumpun avulla, mutta pian sekin kyky hävisi. Viimeiset päivät sen hoiti automaatti.

Viimeisinä aikoina Maritan huoneiston ovi pidettiin auki, koska hän ei enää kyennyt painamaan hälytyskelloa. Kolme päivää ennen Maritan kuolemaa katseemme kohtasivat ja kumpikin tiesi mitä tapahtuu
pian. Seuraavana päivänä kun tulin, hän oli jo tajuton.

Marita kuoli 6.3.2014 rauhallisesti kahden aikaan iltapäivällä sairastettuaan diagnoosin saamisesta vuoden, neljä kuukautta ja kuusi päivää.

Tarkoitukseni on kertoa, että hyvääkin hoitoa on. Lähes kaikki Maritan tarpeet huomioitiin, niin fyysiset kuin henkisetkin. Empaattista, kaunista, rauhallista, juuri sellaista kuin hoitotyöntekijöille opetetaan, korkeatasoista ammattitaitoa. Kaikki hoitoon osallistuneet käyttäytyivät niin, keittiöihmisistä lähtien.

Huittislaiset: kyllä teidän kelpaa kun teillä on Kaariranta.