Viivytykselle loppu!

27.11.2019 Lauttakylän koulun vanhempainyhdistys

Lehdessä on ollut monenlaista kirjoittelua, suoraan ja epäsuoraan, uuden Lauttakylän koulun investointiin, tonttiin ja rakentamiseen liittyen.

Näin vanhempainyhdistyksen ja oppilaiden vanhempien näkökulmasta tuntuu, että Lauttakylän koulun kohtalo on olla pelinappula, jolla päättäjät saavat vuodesta toiseen pelata. Lauttakylän koulun liki 400 oppilasta ovat olleet väistötiloissa jo vuodesta 2013 lähtien. Alkuperäisen suunnitelman mukaan uuden koulun olisi tullut olla jo valmis.

Opetus väistökoulussa on toiminut mitä parhaalla tavalla. Kiitos siitä kuuluu koko osaavalle henkilökunnalle. Iso joukko oppilaita on huomioinut toinen toistansa me-hengessä.

Väistötilat eivät kuitenkaan vastaa 2020-luvun tarpeita. Muun muassa tilojen ahtaus on kiistaton.

Nyt olisi vihdoin aika ajatella Lauttakylän koulun oppilaita, jotka ovat vuosia odottaneet uuden koulun valmistumista. Uusi koulu ja sen rakentamisen päättäminen on vihdoin saatava maaliin asti.

Toivottavasti koulu on, suunnitelman mukaisesti, valmis syksyllä 2022. Ja toivottavasti se on riittävän iso, pitkälle tulevaisuuteen huittislaisia palvellen.