Kolme toivetta

18.09.2019 Kati Lahtinen äiti, toisen polven yrittäjä, paluumuuttaja, yhdistysaktiivi sekä ylpeä kolmannen polven loimankoululainen

Ensimmäiseksi toivoisin, että keskusteltaessa Loiman koulun opettajien vähentämisestä, pysähdyttäisiin hetkeksi miettimään syitä oppilasmäärän vähenemiseen alueella. Voisiko syynä olla jo vuosia jäissä ollut tonttien kaavoitus Loiman koulun vaikutusalueella?

Ihailen Pertti Vuorisen rohkeutta suunnitella alueelle uusia taloja ja ihmettelen sen aikaansaamaa kohua.

Jos haluamme lisää asukkaita, eikö tonttitarjonnan pitäisi olla laajempi, jotta valinnanvaraa olisi enemmän. Paluumuuttajana halusin sijoittua niin, että saan lapseni Loiman kouluun. Tämä ei olisi onnistunut ilman perheen sisäisiä järjestelyjä, sillä tontteja ei ollut myytävänä.

Toinen toiveeni liittyy asenteiden muutokseen – iso ja kiiltävä ei aina ole kaunista, saati parasta.

Loiman koulu ei ole takapajuinen maalaiskoulu vaan täysin tässä ajassa oleva opinahjo, jossa opetellaan niin koodaukset kuin luodaan joulunäytelmä green screenin avulla.

Uskallan jopa väittää, että opetuksen tasokin on laadukkaampaa pienessä koulussa, kun opettaja pystyy keskittymään jokaiseen oppilaaseen kerrallaan vaikkakin opiskelu tapahtuu tuplaluokissa.

Puhutaan paljon oppilaiden eriarvoisuuteen joutumisesta silloin kun vastakkain on pienen ja ison koulun oppilaat. Keskustelussa vilahtavat uudet oppimisvälineet tai vaikka valinnaisten oppiaineiden määrä.

Tätä voi jokainen vanhempi punnita mielessään: mikä on tärkeää juuri teidän perheellenne – uusi Ipad luokkahuoneessa vai turvallinen kasvuympäristö koko alakoulun, joka kantaa pitkälle aikuisuuteen.

Kolmas toive on, että Huittisissakin ymmärrettäisiin pienten koulujen hienous ja se, että ne ovat kohta taas pop. Seuraavat megatrendit tulevat keskittymään yksilöllisyyteen niin opetuksessa, asumisessa kuin työn tekemisessäkin.

Jos päätöksiä tehdään pienen aikavälin perusteella, ei Huittinen valitettavasti ole tulevaisuudessa kisaamassa niiden kaupunkien joukossa, jotka houkuttelevat alati vähenevää työntekijöiden määrää. Tulevaisuuden työntekijä kun laittaa tärkeysjärjestykseen usein ennen työtä perheen ja asuinympäristön.

Tulevaisuudessa tarvitaan varmasti entistä enemmän yksilöllisempää opetusta, sillä lapset ovat muuttuneet vuosien varrella, kuten valitettavasti myös me vanhemmatkin. Erityisopetusta ja pienryhmätoimintaa tullaan tarvitsemaan enemmän, vaikka tämän hetken yhteiskunta haluaa tasapäistää kaiken ja kaikki.

Hyviä päätöksiä ja laaja-alaisempaa näkökulmaa toivottaen