Kullervo Manneria muistaen

14.02.2018 Suomalainen

Kävin Vampulassa, kun kirjastossa oli erään taitelijan tauluja esillä. Lauttakylä-lehdessä ollut kuva kiinnosti minua siinä määrin, että halusin päästä katsomaan sitä.

Kun menimme Vampulaan, erään talon kohdalla kaverini sanoi, että tuossa talossa on asunut Kullervo Manner.
Koin ehkä eräänlaista historian havinaa, kun tiedän, että hän on ollut eduskunnan puhemiehenä ja tehnyt paljon muutakin. Olen hiljattain lukenut hänestä kirjoitetun kirjan.

Kullervo Mannerin nimi on jäänyt historiaan vuoden 1918 sisällissodan ajan tapahtumien kautta. Historiaa emme voi muuttaa.

Mieleeni nousi ajatus, voitaisiinko tällaista historian henkilöä jollain tavalla nostaa esiin kotikunnassa. Kyseisen talon kohdalla voisi olla jonkinlainen kyltti, joka kertoisi Kullervo Mannerin asuneen tässä talossa. Talon ja pihapiirin pitäisi olla suojelukohde.

Aika on rientänyt ja elämme nyt vuotta 2018. Minä uskon, että selviämme edessä olevista vuosista ja vuosikymmenistä, koska selvisimme sisällissodasta, ankarasta talvisodasta ja jatkosodasta.

Emme kuitenkaan selvinneet tästä kaikesta yksin. Jumalan todellisuus taistelujen keskellä oli joskus selvästi havaittavissa.
Tulevaisuudesta emme tiedä. Jos kansamme enemmistö uskoo ja luottaa Jumalaan ja riittävä määrä suomalaisia rukoilee kansamme puolesta. Silloin saamme edelleen iloita vapaudesta ja itsenäisyydestä.