Kesätapahtumat – ihanaa yhdessäoloa

11.07.2018 Kirsti Kärki, Vampula

On keskikesä ja pienetkin kylät ovat heränneet eloon, kiitos kesätapahtumien järjestäjille.

Mutta onkohan tapahtumien ohjelma kuitenkaan se tärkein? Kerron oman näkemykseni Vampulan kesätapahtumista. Luulen sen pätevän myös muihin kyliin ja kuntiin.

Tulin tasan 10 vuotta sitten silloiseen Vampulan kuntaan. Oli alkukesä. Postilaatikkooni tipahti mainos ”Vampula Viikko”. Aloitin heti ensimmäisestä tapahtumasta. Halusin päästä uutena vampulaisena tutustumaan paikallisiin ihmisiin. Ihmisiä oli saapunut tapahtumaan paljon. Seurasin, miten ennen ja jälkeen esityksen sekä kahvitauolla ihmiset kulkivat ympäriinsä ja juttelivat.

Mietin itsekseni miten mukavasta kylästä olin onnistunut ostamaan mökin. Niinpä minäkin, lähdin jututtamaan ihmisiä. Mutta miten kävi? Kukaan ei ehtinyt keskittyä minuun kuin sanomalla ”joo tiedän, sinä ostit Rutavalta mökin ja tulit Lyypekistä”. Kaikilla tuntui olevan kiire jututtaa tuttujaan. Keskenään kyläläisillä näytti olevan mukavaa.

Menin seuraavana päivänä toiseen tapahtumaan. Sama juttu. Yksin sain olla.

Mutta eihän minua lannistettu. Uteliaana ihmisenä minua alkoi kiinnostaa se, miten pienestä kunnasta löytyi niin paljon ihmisiä tapahtumiin, vaikka minun mielestäni itse tapahtumat eivät aina olleet mitenkään erikoisia.

Mitä olen saanut selville näiden 10 vuoden aikana? Minulle on tullut tunne, että ensisijainen merkitys tapahtumissa onkin toisten tapaaminen ja vasta toisella sijalla on ohjelma, joka sekin on tärkeä.

Olin Huittisten harmonikkojen konsertissa Vampulan Jukolassa 3.7.. Ihmisiä oli talo ihan täynnä. Ohjelma oli mielestäni todella hyvä, mutta ennen ja jälkeen konsertin ja tauolla ihmiset puhuivat kaikesta muusta. Minullekin jo sanotaan muutakin kuin, ”ai sinä olet se uusi asukas, joka osti mökin Rutavalta”.

Järjestäjät. Huomioikaa ohjelmissanne edelleenkin, että ihmisille jää aikaa nähdä ja kuulla muita kyläläisiä. Mielipiteeni onkin kesätapahtumista, että ne lujittavat kyläyhteisön yhteishenkeä