Budjettivaikeuksia?

07.11.2018 Timo Kouttu

”Suu säkkiä myöten!” Vanha sanonta viittaa siihen, ettei pidä kuluttaa enempää kuin on varaa. Yhteisönkin pitäisi noudattaa tuota ohjetta, eikä lisätä aina vaan toisten kannettavaksi lisävelkaa. Nuoriso ja vanhempikin osa kuritonta sukupolvea, yli 300 000 henkilöä, on valtion ja kuntien ”esimerkkiä noudattaen” ylivelkaantunut.

Nyt on aika Huittisissa luopua ainakin Lauttakylän mahtavasta koulusuunnitelmasta toistaiseksi. Säästyisi ja siirtyisi 12–15 miljoonan potti aikaan, jolloin olisi varaa moiseen.

Ensin viisi vuotta ja sitten otetaan jatkoaikaa toiset 5 viisi vuotta, jos tarvitaan. Tänä aikana koululaiset vähenevät, ja koulun tarpeet muuttuvat huonetilojen osalta. Ehkä viimeisin nykyhullutus koulusta viihdytyslaitoksena menee ohi ja palataan asiallisuuden linjoille koulun sisustuksessa.

Nykyiset tilat vieressä olevine kirjastoineen, uima- ja urheiluhalleineen ja kenttineen ovat ylellisyyttä verraten muihin alakouluihimme! Nämä tilat eivät estä oppimista yhtään.

Näin menetellen voisi kaupunki antaa parhaimman oppitunnin säästäväisyydestä oppilaille. Kun vielä laitettaisiin kännykät ja älypuhelimet koulun oppituntien ajaksi säilöön, tulisi oppimisrauha, ja jopa oppisivat lukemaan ja kirjoittamaan mokoman somen lörpötyksien sijaan. (Kehittynyt kiusausmenetelmä ja muutenkin heikkoja oppilaita peliriippuvuuteen johtava hullutus).

Olimme kärjessä oppimistuloksissa. Nyt tämäkin ”Pisa” on alkanut kallistua: yläkoululaiset ovat sijalla 11. Viisaimmat varoittelevat kännykkävaarasta: nuorison tuho, ellei kohtuutta löydetä!

Olemme elintason huipulla, suunta on alaspäin ilmastonmuutoksen pakottamana. Tulee vielä aika, jolloin taas kelpaa ”papusoppakin” mieluusti nirppanokiksi kasvatetuille.

 

Kaikkea nähnyt ja aikanaan kokenut Timo Kouttu