Miksi mitään ei tehdä?

06.06.2018 Pölystä kärsivä

Olen joutunut käyttämään Huittisten keskustan välittömässä tuntumassa olevaa Torkinkatua jo pitkään. Jostakin syystä kadun loppuosa on päällystämättä. Ja sen tuntee kurkussaan ja silmissään, kun autojen nostattamat sankat pölypilvet leviävät ympäristöön. Voi vain kuvitella, mitä asukkaat moisesta ajattelevat.

Kysynkin, miksi mitään ei tehdä ja katua käyttävät saavat kärsiä pölyhaitoista päivästä toiseen? Aikaa kyllä olisi ollut, sillä tilanne on jatkunut samanlaisena jo vuosia. Kertakastelu ei ole mikään ratkaisu.