Minne menet Huittinen?

03.10.2018 Arja Lehtonen, vuosi vuodelta vanheneva

Eliniän noustessa vanhusten määrä kasvaa. Huittisten ikärakenne on erittäin vanhusvoittoinen, eikä sitä voida verrata valtakunnallisiin keskiarvoihin. Toiveenakaikkialla on, että vanhus saa elää kotonaan loppuun asti. Valitettavasti toive ei aina toteudu.

Iän myötä muistisairaudet ja liikuntarajoitteet lisääntyvät. Yksin asuessaan vanhus muodostuu vaaraksi itselleen ja muille. Lisänä vielä läheisten ainainen huoli rakkaastaan.

Tarvitaan lisää yhteisasumista vanhuksille, tarvitaan Ainokodin kaltaista vaikeaa muistisairautta potevien ”kollektiivista” asuntolaa. Nyt Huittisten kaupunki on kuitenkin lakkauttamassa sitä.

Nykyiset Ainokodin asukkaat siirtyvät Torkinkadulle nousevaan Attendon palvelutaloon. Ainokoti vapautuu uusien vanhusten uudeksi kodiksi päättäjien ja viranhaltijoiden niin päättäessä.

Kunnallisvaalien alla vannottiin oltavan vanhusten asialla. Sanat ovat sanoja, nyt vaaditaan tekoja ja hyviä päätöksiä. Huittisissa on tehty riittävästi hölmöläispäätöksiä: Kaarirannan asuntoja otettiin ensin toimistokäyttöön, terveyskeskuksen toinen vuodeosasto lakkautettiin jne.

Haluan monen muun vanhuksen tavoin vanheta rauhallisin mielin tulevaisuuteen uskoen.