Tyytymätön joukkueisiin

04.01.2011 …mutta tyytyväinen urheiluun

Olen jo muutaman vuoden kauhulla, hämmästyksellä ja ihmetellen seurannut huittislaisten joukkueiden käsitystä oikeudenmukaisuudesta sekä tasavertaisuudesta, ennen kaikkea junioritasolla.
Lapsi ja nuori ei tässä kaupungissa harrasta urheilua muuta kuin sen hauskuuden ja oman intohimonsa vuoksi. Ollaksemme realistisia, ilman tämän kokoisen kaupungin joukkueista siirtymistä suurempien kaupunkien joukkueisiin ei lapsi tai nuori tule milloinkaan saavuttamaan SM-tason pisteitä.
Onhan toki sekin mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä.
Siis miksi ihmeessä luomme joukkueisiimme eriarvoisuutta ja kärjistyneitä ihmissuhteita siten, että nostamme lapsen tai nuoren muihin joukkuetovereihinsa nähden parempaan asemaan? Tavoittelevatko vanhemmat tällä omaa mielihyvää lapsen taitoja apuna käyttäen? Olemmeko todella niin heikkoja, ettemme voi antaa toisille edes tilaisuutta, vaan alati istutamme heitä vaihtopenkillä.
Yksikään ei tekemättä opi. Kukaan ei harrasta urheilua, jos se ei palkitse tai kiinnosta.
Meistä kukaan ei pakottaisi omaa lasta tai nuorta harrastamaan sellaista urheilua, mistä lapsi tai nuori ei itse nauttisi. Meistä ainutkaan ei suostuisi käyttämään viikossa useita tunteja harjoitellen vain sen vuoksi, että taas harjoituksiin lähdettäessä meidät valtaisi pelko siitä, mitä valmentajat sekä joukkuetoverit sanovat tai ajattelevat meistä, saatikka sitten pelkäämme heidän vahingoittavan meitä.
Jos nyt unohtaisimme uuden vuoden kunniaksi omien etujemme tavoittelemisen toisten etujen kustannuksella ja aikuiset antaisitte meidän harrastaa urheilua siitä saatavan hyvän olon ja ennen kaikkea ilon vuoksi.
Hyvää ja tasa-arvoista uutta vuotta kaikille.