Joulu saa mennä överiksi!

29.11.2018 Mikko Perttunen, Lauttakylä-lehden toimittaja ja jouluhullu

Jostain syystä yksi lämpimimpiä joulumuistojani on mummilan keittiön ikkunassa roikkunut jonkinlainen valoverho, jossa kimaltelivat sinisen, vihreän, punaisen, oranssin ja keltaisen sävyt. Itse lamput olivat malliltaan jollain lailla piikikkäitä – kuin takiaiset – ja, koska led-tekniikka loisti tuolloin vielä poissaolollaan, myös kuumia kuin helvetti.

Nykyjoulutrendeihin nähden kyseessä oli esteettinen hirvitys ja oksettava kammotus − luultavasti myös paloturvallisuus- ja syöpäriski.

Minä muistan kuitenkin vain sen, kuinka jouluaattona ikkunasta pimeään iltaan tuijottaessani, kai pukkia odottaen, valot kuumottivat kasvojani herttaisen lämpimästi.

Liekö se juuri noiden valojen syytä, että haluan jouluni räikeän värikkäänä. Sellaisena elokuvista ja Aku Ankasta tuttuna amerikkalaisena kuusijuhlana, jossa taivaalta sataa suklaakonvehteja ja naapurit kilpailevat keskenään siitä, kenellä on komeimmat pihavalot.

Olen juuri sellainen tyyppi, joka voisi virittää katolle täysimittaisen joulupukin reen – mikäli siis osaisin. Lama-ajan lapsena katselin haikeana, millaisessa yltäkylläisyydessä ja väriloistossa McCallisterit viettivät joulua. Tai olisivat viettäneet, jos koko perhe − ei yksin Kevin – olisi ollut kotona.

Toisille tällainen saa aikaan oksennusrefleksin.

Ei siinä, jouluihmisenä arvostan toki myös perinteisiä juttuja. Uusi ja vanha oikeastaan sekoittuvatkin kohdallani yhteen suloiseksi piparintuoksuiseksi sekamelskaksi, jossa Loiri kyllä lurittelee sydämeeni joulun, mutta joka kuitenkin mielellään levittäytyisi sitten myös naapureiden riesaksi.

Meillä kotona ei kuitenkaan voida oikein sietää kaikkea sitä joulukrääsää, jota yritän ujuttaa taloomme Ebay-tilauksina sieltä jostain, missä ”työ ja arki kiireinen on sumentaneet lapsen herkkyyden”.

Viime vuonna tilasin netistä ihan tavalliset kylmänvalkoiset ulkovalot. Posti toi kirkkaankirjavat muka vahingossa. ”Eihän näihin kiinalaisiin verkkokauppoihin voi luottaa”, väitin.

Käyttöön ne eivät silti ole päässeet, paitsi viime viikolla, jolloin saimme hetken fiilistellä poikani kanssa näitä niin sanottuja migreenivaloja. Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydällä.

Joulu on monessa paikassa kylmän kliininen – tästä syytän naisia. Hameväki sortuu aina ajattelemaan kokonaisuutta, me miehet kun usein arvostamme myös upeita yksityiskohtia, kuten vaikkapa sikasiistiä paristoilla toimivaa laulavaa joulupukkia. Lapset ja miehet (tai ainakin minä) näkevät joulun samalla tavalla.

Meilläkin on kyllä valoja, muttei oikein värejä. Valkoista, hopeaa, ehkä kultaa – hyvin hillitysti jotain punaista. Se ehkä miellyttää esteettistä silmää, mutta joulu on joulu. Se on yksittäisten asioiden summa, ei loppuun asti hiottu kokonaisuus.

Olen onneksi vuosi vuodelta onnistunut puhumaan esimerkiksi kuuseen aina jonkin lisäelementin. Kohta uskaltaudun ottamaan puheeksi myös lasten askartelemat koristeet, ensin oman poikamme, mutta myöhemmin vielä itse lapsena tekemäni. Se on voiton päivä.

Joulu joululta, vuosien ja vuosikymmenten saatossa, muutan kotimme välkkyväksi punavihersinikeltaiseksi valoshow’ksi.

Ja syön palkinnoksi kaksi paketillista vihreitä kuulia.