Huittisille lisää positiivista näkyvyyttä

27.06.2018 Senni Valiola

Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa. Tämän sanonnan kuulee yleensä ulkopaikkakuntalaisten suusta, kun puhutaan Huittisista. Kaupunki voisi mielestäni olla tunnettu myös jostain positiivisemmasta, esimerkiksi hevosista?

Huittisissa käy jo nyt paljon harrastajia kauempaa. Maija Yli-Huhtalan suunnittelema hevosurheilupuisto toisi varmasti Huittisiin lisää ihmisiä ja näkyvyyttä. Monet lähtevät ulkomaille hyvien valmentajien ja puitteiden perässä, miksi eivät siis tänne?

Alueella on jo ravirata, jonka vieressä on pururata. Lenkkeilijät ja hevoset ovat mahtuneet alueelle mainiosti.

Laajentamisen raviradan keskelle ja lenkkipolkujen vastakkaiselle puolelle ei pitäisi häiritä kenenkään elämää. Mitään isoja maastoesteratoja ei tiettävästi kuitenkaan ole suunnitteilla. Rataa käyttävät jo nyt monet ratsut ja hyvin sinne on mahduttu. Käsittääkseni ratsut ovat kunnioittaneet ja antaneet tilaa, jos radalla on ravihevosia samaan aikaan treenannut.

Myös raviharrastajat voisivat hyötyä.

Esimerkiksi Ypäjällä ravi- ja ratsastusurheilu on onnistuttu yhdistämään erinomaisesti, miksi se ei onnistuisi täälläkin? Etenkin kun kyseessä on toiminta paljon pienemmässä mittakaavassa.

Uskoisin, että ravi-ihmisetkin voisivat hyötyä hevosurheilupuistosta kun saisivat treeniin vaihtelua erilaisesta maastosta ja vedestä. Harjoitusravirataa itsekin joskus käyttäneenä olen sitä mieltä, että se olisi turvallisempi, kun puita radan keskeltä hieman karsittaisiin. Ihmettelen, että isompia vahinkoja ei ole sattunut, kun vauhdilla tullaan katveisesta mutkasta ja joku tulee vastaan.

Yleisestikin harrastus- ja työelämässä suomalaiset voisivat käyttää energiansa toistensa tukemiseen ja kannustamiseen. Suomalaiset ovat monissa asioissa hyviä ja voisivat olla vielä parempia, jos tekisivät yhteistyötä.
Kirjoittaja on lehden avustaja.