Suomen elinvoima tehdään kylissä ja kortteleissa – yhdessä

25.04.2019 Petri Rinne, Suomen Kylät ry:n hallituksen puheenjohtaja

Suomi vietti hiljakkoin satavuotissynttäreitään yhdessä-teemalla. Juuri yhtenäisyydessä on pienen kansakunnan vahvuus. Esimerkiksi luovuutemme ja ongelmanratkaisukykymme yhdistetään maailmalla omalaatuiseen yhtenäiskulttuuriimme. Mitä suurempi uhka meihin on kohdistunut, sen yhtenäisempinä olemme seisseet.

Päättyneellä hallituskaudella eriarvoistuminen ja yhteiskuntamme kuplautuminen nostivat päätään. Suomi-tarinassa kaikki eivät enää olekaan samassa junassa. Jakolinjoja on useita: maaseutu-kaupunki, yrittäjät-palkansaajat, työlliset-työttömät, kantasuomalaiset-maahanmuuttajat, nuoret-ikäihmiset jne. Tyypillistä on huudella iskulauseita omasta poterosta ja jättää kuunteleminen muille. Toisen asemaan asettuminen onnistuu meiltä huonosti.

Vaalit ovat pidetty ja Suomen suuntaan haetaan muutosta. Kansakuntamme elinvoima olisi turvattava, vaikka syntyvyys laahaa pohjalukemissa, talouskasvu on taittumassa ja edes uudet työpaikat eivät pelasta, kun niihin ei löydy tekijöitä – ainakaan kotimaasta.

Paikallislehdet ovat maamme elinvoiman pelastamisessa ainutlaatuinen kumppani.

Uusikaan hallituskoalitio ei tule onnistumaan sotessa, kestävyysvajeen paikkaamisessa ja muissa tulevaisuutemme kannalta kriittisen tärkeissä kansallisissa projekteissa, jos se puskee niitä yksin. Parlamentaarinen valmistelu tarkoittaa asioiden tekemistä yhdessä, kaikkia osallistaen ja kuullen. Tarvitsemme sillanrakentajia ja kuplanpuhkojia.

Ymmärryksen rakentaminen lähtee omista yhteisöistämme, joissa on joukkovoimaa. Esimerkiksi kylätoiminnan piirissä tehdään vuosittain yli kuusi miljoonaa vapaaehtoistyötuntia yhteiseksi hyväksemme. Järjestömme kylä- ja korttelijaostot puhaltavat yhteen hiileen muun muassa hiilensidonnan ja muiden ilmastotekojen edistämiseksi. Valtakunnallisessa Avoimet Kylät -tapahtumassa 8.6. syntyy myös vuorovaikutusta yli 100 000 suomalaisen kesken.

Paikallislehdet ovat maamme elinvoiman pelastamisessa ainutlaatuinen kumppani. Kumppanuutta juhlistaaksemme tulemme julistamaan auki tänä vuonna Suomi seuraavat 100 vuotta -sillanrakennus- ja kuplanpuhkomiskilpailun, jonka tavoitteena on innostaa kylien ja korttelien asukkaita ja paikallislehtien lukijoita luomaan tapoja tuoda alueensa erilaisia yhteisöjä yhteen.

Palkintona on entistäkin parempi kotimaa: vetovoimaisempi, pitovoimaisempi ja elinvoimaisempi.