Näkijän ajatus täyttää orvon valokuvan

16.01.2019 Minna Karru

”Ilman avointa mieltä valokuva on vain litteään pintaan vangittuja sävyjä.” Noin sanoo Harri Kalha Valokuvan orpokoti -kirjassa (Maahenki 2017), jonka on koonnut yhdessä Harri Tahvanaisen kanssa. Kaksikko on tuhansien tuntemattomien/nimettömien kuvien joukosta valikoinut opukseen melkein kolmesataa otosta vuosilta 1870–1980, meiltä ja muualta.

Kuvat, pääasiassa mustavalkoiset, muistuttavat Kalhan mukaan ajasta, jolloin valokuva oli materiaalinen oleva, joka jäi elämään, ellei sitä varta vasten halunnut hävittää. Nyt on toisin. Digitaalisia kuvia otetaan maailmassa satoja miljardeja vuosittain.

Yhteistä eriaikojen valokuvilla on Kalhan mukaan ratkaiseva hetki, ihmiselon pysäyttäminen ja ikuistaminen tietyssä tilanteessa. Ja siitä syntyy Kalhan mukaan valokuvan puhuttelevuus.

Kuvat puhuvat Kalhalle ”esteettistä esperantoa – joskus murtaen, joskus putipuhtaasti ääntäen”. Hän uskoo, että ”valokuvan kotimaa onkin viime kädessä valokuva itse”.

Nuutinpäivän jälkeen katse osuu kirjan otokseen 1950-luvulta, jossa on kaksi ”hemaisevankarmaisevaa” roolipukuista afrikkalaista alkuasukasta. Kasvot on peitetty mustalla, silmäreiällisillä sukkahousuilla ja vartalo melkein yhtä tummalla kankaalla. Kaislasta on muokattu hamoset sekä nilkka-, ranne- ja kaulakoristeet.

Kalha muistuttaa, että ”valokuva ei itsessään ole paha”. ”Se on viaton dokumentti erilaisesta maailmasta. Itse asiassa valokuvalla on hyvä omatunto, salliihan se juuri pohdinnan menneisyyden ja nykyisyyden eroista.”

Valokuva ei itsessään paha.

Kirjan kissakuvia ei – kissanainen – voi olla panematta merkille. Kalha – koiraihminen – ajattelee, että ”kissa on parantumaton narsisti, ja taitaa siksi poseeraamisen jalon taidon”, koska ”kissa on syntynyt huippumalliksi”.

Kalha nostaa esiin myös hykerryttävän ristiriidan. Kissavideot ja -kuvat ovat kärkikatsottavaa nykymaailman sosiaalisessa mediassa, vaikka kissat ovat epäsosiaalisia olentoja.

Toisenlaisetkin suosikkikuvani Kalha huomioi: ihmiset silmät kiinni. ”Suljetut silmät ovat arvoitus. Katse terästyy, kun toinen sulkee sielun peilin ja kääntää katseen suunnan sisäänpäin, kohti sisäistä valkokangasta”.
Kirjoittaja on Lauttakylä-lehden toimittaja.