Kivi, kirkko ja voimapaikka

13.09.2017 Minna Karru

"Kun Kiikkaan tuli kirkko, sen kellot häiritsivät Saakelinkallioilla, noin kymmenen kilometriä Kiikan kirkolta pohjoiseen asunutta hiittä. Se heitti kirkkoa kivellä, mutta heitto jäi vajaat kolme kilometriä lyhyeksi ja lohkare jäi paikalleen Pirunkiveksi."
Kansantarina hiidenheitosta on Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen Suomen luonnon pyhät paikat -kirjasta (Salakirjat, 2017). Kiikan Vakkalan kylässä sijaitseva viisi metriä leveä, 4,5 metriä pitkä ja noin 3,5 metriä korkea Pirunkivi on kaksikon mukaan kuitenkin kova paikka, eli ei pyhä, vaan paha paikka.

Tietoa, voimaa ja pikkupiruja avuksi.

Kesäläisen ja Kejosen mukaan vanha kansa on tietänyt kertoa kiven yliluonnolli-sista asukkaista: "Pirun ja hiisien kirkko, jossa he pitivät omia menojaan." Lisäksi kiveä on kutsuttu "tietäjien ja noitien kirkoksi ja voimapaikaksi", josta haettiin avuksi "tietoa, voimaa ja pikkupiruja avuksi".
Kuvaan sopii kaksikon mukaan hyvin se, että Pirunkiven luona hevoset ovat vauhkoilleet, tai pysähtyneet ja kieltäytyneet vetämästä, vaikka kuinka olisi piiskattu. "Kiven ohi pääsi vain tervehtimällä kiveä ja antamalla sille uhrin, kuten kolikon, viinaryypyn, palan leipää, suolaa yms."
Pahat paikat eivät – edelleenkään – tiedä kävijälleen hyvää. Vierailijoita ei aina paikalla suvaita.
Kiikka-käynnistä kaksikko kuitenkin selvisi vähemmällä kuin visiitistä Rakovuorella Mikkelin Anttolassa. Toinen kirjan kirjoittajista kadotti Rakovuorella käydessään vihkisormuksensa. Joskin "se löytyi pirunportin alta, mutta kaatuminen katkoi niin kylkiluita kuin kameran jalustankin."
Toinen kirjoittajista ei koskaan edes selvinnyt paikalle. "Yrityksiä oli neljä, mutta autokolari, venerikko, sairastuminen ja ukonilma estivät käynnit."
Ei siis oikeastaan ollenkaan hassumpaa, että kiikkalainen Pirunkivi nykyisellään sijaitsee - niin kuin Kesäläinen ja Kejonen toteavat – kaiken  näkyvän perittävässä nuoressa metsikössä.
Siis vain mielikuvitelkaamme kaksikon monumentiksi kutsuma kokonaisuus: maassa makaava pyöreähkö laakakivi ja sen päällä seisova graniittigneissilohkare. Ja miettikäämme sitäkin, miten oli ennen kun kiven lähellä lainehti Kiikan muinaislahti.

Minna Karru on Lauttakylä-lehden toimittaja.