Mönkkäristä ambulanssin kautta trukkiin

12.09.2018 Satu Ojala

Kesän vaellusreissu ei sujunut ihan suunnitellusti, kun Pöyrisjärveltä palatessamme jouduin turvautumaan 112-sovellukseen.

Kova vatsakipu teki vaeltamisesta mahdotonta ja minut noudettiin polulta mönkkärillä. Helikopteriakin aluehälytyskeskus pohti kuljetusvaihtoehdoksi, mutta siihen ei löytynyt henkilöstöä. Mönkkärimatkaa oli noin 14 kilometriä. Matka sujui hyvin ja polun päässä odotti ambulanssi, joka vei minut Kittilän terveyskeskukseen. Matkaa oli himpun verran alle 200 kilometriä.

Tutkimusten jälkeen matka jatkui toisella ambulanssilla Rovaniemelle. Se sujui kotoisasti, sillä ensihoitaja tuumasi, että nyt mennään pykälän verran lähemmäksi Lauttakylää. Hän oli tehnyt samoja töitä aiemmin Huittisissa. Rovaniemelle Kittilästä matkasimme parissa tunnissa, matkaa oli 150 kilometriä.

Lapin keskussairaalassa kipujen lähde selvisi, ja pääsin muun vaellusporukan mukana kotiin odottelemaan leikkausaikaa Tyksistä.

Aika löytyi ja kaikki meni hyvin, mutta kotiutumisen jälkeen toipumisessa tuli parin viikon päästä takapakkia ja jouduin kolkuttelemaan uudestaan Tyksin ovia. Leikkaussaliavulle oli jälleen tarvetta, mutta ei ihan niin hopulla, että olisin tarvinnut ambulanssikyydin.

Niinpä odottelin paaritaksia Huittisten terveyskeskuksessa toista tuntia ennen kuin se saapui. Huittisten omat autot olivat ajossa, joten kyyti tuli naapurikaupungista. Yllätys minulle, ahtaanpaikankammoiselle, oli melkoinen, kun terveyskeskuksen pihassa oli farmariauto. Nenästä auton kattoon oli vain sen verran matkaa, että tuli jo sen viimeisen kyydin vaikutelma.

Kuljettaja pyysi minua, 162-senttistä naista kipristämään jalkojani, jotta ovi saatiin kiinni. Huh. Entä jos olisin ollut pidempi?

Olo oli kuin olisin jo viimeisessä kyydissä

Viimeisin julkinen kuljetus oli, kun minut siirrettiin Tyksistä kellarikerroksen käytäviä pitkin trukilla osastolta toiselle. Nuori mies, joka oli ohjaimissa, totesi: ei tämä lujaa kulje, vain kymmenen kilometriä tunnissa. Kun sanoin, että mennään sitten nappi laudassa, hän teki työtä käskettyä. Makuuasennossa meno tuntui kyllä ihan vauhdikkaalta.

Onneksi paluu arkeen on jo tapahtunut ja elämä rullaa taas tuttua latua. Kyllä Suomi-äiti omistaan huolen pitää.
Kirjoittaja on Lauttakylä-lehden toimittaja.