Erilaisia puhujia ja kuuntelijoita

11.10.2017 Annika Lehto - Luokanopettajaopiskelija

Ensimmäistä opiskeluvuottani Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella on nyt kulunut puolisentoista kuukautta ja siellä riittänyt monenlaista ihmeteltävää. Takana on ensimmäinen tentti, monen monta luettua artikkelia, kotitehtäviä, luentoja ja ennen kaikkea uusia, mielenkiintoisia ihmisiä.
Yksi ajatus on noussut mieleeni tämän tästä. Olen nimittäin huomannut, etten muista koskaan aiemmin Suomen kamaralla tavanneeni yhtä sosiaalista ja puheliasta porukkaa kuin nykyiset opiskelukaverini. Tämä on tietysti hyvä, kun puhetyöläiseksi suuntaa. Samalla toisaalta esimerkiksi puheviestinnän harjoituksissa muistutetaan usein kuuntelemisen tärkeydestä – siitä, että antaa muille tilaa, vaikka olisi itsellä paljonkin vielä sanottavaa.
Koska meitä fukseja sekä vanhempia opiskelijoita on Turun OKL:ssä niin paljon, joukkoon mahtuu tietysti kaikenlaisia ihmisiä. Kaikki eivät ole yhtä äänekkäitä, ja hiljaisempien kanssa saakin usein etenkin pienemmällä porukalla aikaan oikein mielenkiintoisia keskusteluja siitä, mitä he itse ajattelevat ryhmässä toimimisesta. Erään uuden tuttavani luonnehdinta itsestään oli, että mitä pienempi porukka, sitä enemmän hän puhuu. Isossa ryhmässä hän mieluummin vetäytyy seuraamaan sivummalta ja kuuntelemaan, mitä muilla on kerrottavana. Saman olen hänestä huomannut myöhemmin käytännössä.

Kun kuuntelet, kuuntele oikeasti.

Yleensä ujon ihmisen kuvaukseen liitetään nimenomaan se, ettei hän viihdy suurissa porukoissa eikä etenkään sellaisessa tilanteessa tahdo tehdä itsestään numeroa avaamalla suutaan yhtään useammin kuin on pakko.
Itsessäni huomaan kuitenkin sen sijaan aivan toisenlaista ujoutta, mistä har-vemmin puhutaan. Isommassa porukassa voin nimittäin puolituttujenkin kanssa höpöttää vaikka pari tuntia sujuvasti mistä tahansa, mutta kahdenkeskisissä hetkissä samojen ihmisten kanssa tunnen oloni paljon epävarmemmaksi, katse harhailee ja puhuttavaa ei tunnu löytyvän.
On turhaa yrittää määritellä, onko parempi olla koko ajan äänessä vai kuunnella hipihiljaa sivummalla. Meille tuleville opettajille ja kaikille muillekin tärkeää on löytää sellainen kultainen keskitie, jolla sekä kuunteleminen että puhuminen ovat tasapainossa. Ja mikä tärkeintä, kun kuuntelet, kuuntele oikeasti ja pidä katse pu-hujassa, ei älypuhelimessa.