Viime minuuteilla uurnalle
30.01. Päivitetty 11:33

Tiina Nurmi äänestää aina varsinaisena vaalipäivänä. Vaalitoimitsijoista Huittisten kolmosalueella Jaana Heikkilä tarkasti, että Tiina Nurmen nimi löytyi vaaliluettelosta ja Jari Maine antoi äänestyslipun.
–Kahdesta piti valita. Kaksi ehdokkaista oli myös varmaa, joita en ainakaan äänestä, sanoi Tiina Nurmi.
Presidentinvaalin ensimmäinen kierros on käyty. Huittislainen pariskunta Tiina ja Sami Nurmi tulivat äänestyspaikalle viimeisten joukossa.
–Vähän tipalle jäi, kun olin reissussa ja yhdessä halusimme tulla äänestämään, kertoo Tiina Nurmi.
Omaa ehdokastaan Tiina Nurmi puntaroi viimeiseen asti.
–Kiikun kaakun tilanne jatkui kahden ehdokkaan välillä, mutta kun kuuntelin vaalikeskusteluja, ratkaisu oli helppo, sanoi Tiina Nurmi.
Lue lisää vaaleista tiistain Lauttakylä-lehdestä.



























